Azorit on aivan upea puutarhasaariryhmä. Siellä olevaa kukkaloistoa jokainen voi vain haaveilla omaan puutarhaansa. Talvellakin Azoreilla on mukavan lämmintä, lämpötila ei laske alle 15 asteen. Lentoaikakin Suomesta on varsin lyhyt, vain 5 tuntia. Azorien saaristo kuuluu Portugalille ja sillä on luontohenkiselle matkaajalle paljon annettavaa. Azoreille kannattaa matkustaa jos haluaa nähdä jotain aivan uutta, mutta kuitenkin kohtuullisen lentomatkan päässä Suomesta.
Azorien saariryhmä muodostui miljoonia vuosia sitten maankuoressa tapahtuvien vulkaanisten purkausten seurauksena. Sula laava alkoi kasaantua ylöspäin ja muodosti näin maan pinnalle maa-alueita. Vielä nykyäänkin parilla Azorien saarella on vulkaanista toimintaa. Koska saaret ovat syntyneet tällä tavalla, ne ovat suuremmaksi osaksi todella jyrkkiä ja uimarantoja on erittäin vähän. Juuri tämä laavaperäinen maaperä tarjoaa todella hyvän kasvumaan kaikelle kasvillisuudelle ja sen takia Azorien saarten luonto ja kasvillisuus on todella vehreää
Azorien saarten matkailupäättäjät eivät halua saarelle mittavaa turistiryntäystä, koska se pilaisi saarten omaleimaisuuden. Sen sijaan heidän mottonsa on, että matkailijoiden laatu korvaa määrän. He ovat myös kehittäneet matkailijoille patikkapolkuverkoston, joten matkailijan on helppoa lähteä samoilemaan ja tutustumaan Azorien upeisiin maisemiin.
Matkailijoiden pääsaari on Sao Miguelin saari ja se on suurin Azorien saarista. Se on kooltaan 747 neliökilometriä. Vertailun vuoksi pienin Azorien saarista on Corvo, joka on vain 17 neliökilometriä kooltaan. Sao Miguelilla on todella hyvä patikkaverkosto ja sieltä löytyy varmasti jokaisen kunnolle sopiva reitti. Lyhimmät reitit ovat kahden kilometrin mittaisia ja pisimmät noin 15 kilometriä. San Miguelin saarella on monia kraaterijärviä ja satoja jokia ja joissain paikoissa voi samoilun lomassa pulahtaa uimaan vesiputouksen alle lampeen. Tämä on todella eksoottinen kokemus!
Azorit sopii loistavasti matkakohteeksi vähän vanhemmille luontoa rakastaville, hyvästä ruoasta, kiirettömyydestä ja lämpimästä ilmastosta pitäville matkailijoille. Azoreilla ei ole discoteekkeja tai vilkasta iltaelämää. Sen sijaan siellä on upeaa luontoa ja paljon nähtävää ja nautittavaa. Uimavesi on mukavan lämmintä ja vedenalainen elämä värikästä. Sao Miguelin saaren pääkaupungissa Ponte Delgadassa on suuri merivesiuima-alue, jossa on mukava lekotella ja uida luonnossa samoilun vastapainoksi. Paikallisista ravintoloista saa ihania kalaruokia, sillä kalastusta harrastetaan Azoreilla paljon.
Jos omaa ajokortin, niin Sao Miguelilla kannattaa ehdottomasti vuokrata auto. Päivävuokrat ovat kohtuullisen edullisia alkaen noin 40 eurosta ja tiet ovat hyvässä kunnossa, mutta erittäin mutkaisia. Kukkaloistoa riittää nähtäväksi moneksikin päiväksi. Kukat kukkivat ympäri vuoden, niiden värit ainoastaan vaihtuvat.
Azoreilla ruoka ja paikallinen viini ovat todella edullisia, mutta muuten hintataso on aika sama kuin Suomessa. Tavarat nimittäin joudutaan kuljettamaan mantereelta Azoreille meriteitse ja tämä toki nostaa hintoja manner-Portugaliin verrattuna. Portugalilaiset ihmiset ovat todella ystävällisiä ja lomailu siellä on todella vieraanvaraista.
Suomesta Azoreille pääsee Hispanialla.
Azorit itsessään ovat kuin yhtä suurta nähtävyyttä. Maisemat ovat sanoinkuvaamattoman kauniita ja kuin postikortista. Pääkaupungissa Ponta Delgadassa on monta museota sekä historiallista katua, joissa kulttuurin ystävien kannattaa vierailla. Azoreilla kannattaa eudottomasti vuokrata auto, jolla voi ajaa saaren ympäri ja tutustua ainakin seuraaviin kohteisiin:
Caldeira Velha on luonnon oma uima-allas, jonka vesi on +35 asteista. Caldeira Velha sijaitsee San Miguelin saarella.
Terra Nostra Garden on kaunis puisto, joka sijaitsee myös San Miguelin saarella. Siellä on ihania pieniä järviä ja lähteitä sekä satoja vuosia vanhoja puita ja eksoottisia kasveja. Puiston järvessä voi pulahtaa rentouttavaan kuumaan kylpyyn.
Caldeira Velha
Caldeira Velha on luonnon oma uima-allas, jonka vesi on +35 asteista. Caldeira Velha sijaitsee San Miguelin saarella.
Terra Nostra Garden
Terra Nostra Garden on kaunis puisto, joka sijaitsee myös San Miguelin saarella. Siellä on ihania pieniä järviä ja lähteitä sekä satoja vuosia vanhoja puita ja eksoottisia kasveja. Puiston järvessä voi pulahtaa rentouttavaan kuumaan kylpyyn.
Azorien sää on ihanteellinen vuoden ympäri. Azoreilla talvet ovat leutoja golfvirran ansiosta ja polttavan kuumaa ei saarella ole oikeastaan koskaan. Vaikka sää on ympäri vuoden melko tasainen, korkea kosteusprosentti voi tuoda yllättäviä sateita nopeasti Azoreille. Joskus saman päivän aikana voi päästä nauttimaan lämpimästä auringon paisteesta, sateen ropinasta tai sumusta sekä reippaasta atlannin tuulesta.
Vähiten Azoreilla sataa kesäkuussa, heinäkuussa ja elokuussa, jolloin myös lämpötila on korkeimmillaan vuodessa. Talvella sateet ovat yleisempiä, mutta keskilämpötilat ovat kuitenin yli 14 astetta myös talvella. Kesällä lämmintä on keskimäärin 22 astetta. Merivesi Azorien saarilla pysyy vuoden ympäri 16-22 asteen välillä golfvirran ansiosta. Jos haluat vähän erilaista säätä ja ilmastoa lomallasi, kannattaa tutustua Azoreihin, koska toista samanlaista saarta ei maailman lomakohteista löydy.
Vähiten Azoreilla sataa kesäkuussa, heinäkuussa ja elokuussa, jolloin myös lämpötila on korkeimmillaan vuodessa. Talvella sateet ovat yleisempiä, mutta keskilämpötilat ovat kuitenin yli 14 astetta myös talvella. Kesällä lämmintä on keskimäärin 22 astetta. Merivesi Azorien saarilla pysyy vuoden ympäri 16-22 asteen välillä golfvirran ansiosta. Jos haluat vähän erilaista säätä ja ilmastoa lomallasi, kannattaa tutustua Azoreihin, koska toista samanlaista saarta ei maailman lomakohteista löydy.
Azorit ei varsinaisesti ole mikään lapsiperhekohde, mutta lapsetkin varmasti viihtyvät siellä aikuisten mukana. Azoreilla turismi on vasta hyvin alussa ja lapsiin ja heidän viihdyttämiseensä ei vielä ole ehditty panostaa. Toisaalta lapset eivät varmastikaan aina tarvitse ympärilleen kaiken maailman viihdykettä, vaan joskus lomailu luonnonkauniissa ympäristössä omien vanhempien kanssa on erittäin paikallaan. Portugalilaiset ovat erittäin lapsiystävällisiä ja lapset ovat ehdottomasti tervetulleita Azoreilla joka paikkaan. Ravintoloissa saa loistavaa palvelua, kun mukana on lapsia ja joskus jopa tarjoilijat saattavat viihdyttää heitä, niin että vanhemmatkin pystyvät nauttimaan ruoastaan.